Huutomerkki

"Huutomerkin sirpaleet vaeltavat seinällä kohti koillista. Aurinko lienee ohittanut eteläisimmän etäisyytensä taivaan ekvaattorista. Unieni ajatukset ovat siellä pohjoisessa, missä vuosi juuri saavutti suden hetkensä. En tahtonut uskoa, että surulla on kesto. Kuin taikaparta se kasvaa aikansa, kunnes karvojen mitta täyttyy ja ne putoavat. Leuka on puhdas, sileä ja perso suudelmille."

En tunne enää itseäni, mutta maisema jota katson, on kuin masennukseni laakso. Kuvat ja ajatukset ilmaantuvat hetken mielijohteesta ja jokaisen asian ja kuvan yhteys seuraavaan ajatukseen tai kuvaan, on poikki. Tämä hetki on puhkaissut ajatukseni kankaan, mutta olen kohdannut uuden tavan ajatella.

Tavan, joka ei välttämättä edellytä suhdetta elämään.

Eivätkö kaikki ole matkalla samaan paikkaan?