ehkä sittenki

ollaan tässä nyt mietitty että millaisia ihmisiä me olemme ja missä vaiheessa aikuistumista nyt mennään. Tämän asian ajatteleminen lähti, kun pohdittiin ihmissuhteita, yleisesti ja henkilökohtaisesti. Ollaanko me naiset vain niin vaikeita oikeasti, entä jos meidän pitäisi opetella ajattelemaan jokseenkin yhtä yksinkertaisesti kuin miehet. Entä jos naisten ajattelutapa on oikeasti liian pohtiva ja analysoiva? Onko vika siis meissä vai miehissä?

Mielestäni kummankin pitäisi tulla vastaan. Naisten pitäisi ajatella yksinkertaisemmin ja nauttia siitä mitä on, eikä aina toivoa enemmän, sillä miehet ovat tyytyvät tilanteeseen ja sopeutuvat siihen. Mutta naiset aina haluavat enemmän. Mikään ei riitä ja kaikessa pitäisi toimia eri tavalla. Okei, ehkä nyt vähän liioittelen ja dramatisoin, mutta idean nyt varmaan ymmärtää. Muutenkin kun naiset ajattelevat tunnepuolella ja miehen loogisella puolella, siinä menee väistämättä ajatukset, toimintatavat ja mielipiteet ristiin. Mutta eikö se kannattaisi ottaa rakentavalla tavalla, eikö silloin ole yhdessä hyvä miettiä asioita, kun molemmat miettivät eri kannalta? Se avartaa näkökulmia ja antaa erilaisia toimintatapoja tilanteiden ratkaisuun. Mutta kyllä mielestäni miestenkin pitäisi pystyä edes vähän asettumaan naisen asemaan ja miettiä naisen kannalta. Jos ajattelee loogisesti ja haluaa ajatella niin, niin hyvä on. Mutta voisi kuitenkin miettiä, että naiseni ajattelee tämän eri tavalla, joten miten voin loogisesti järjestää tämän asian niin, ettei syrjäytä tunnepuolta ja naisen ajattelutapaa kokonaan, vaan ottaisi sen huomioon. Kyllä jokainen mies ja nainen tietää että naiset ja miehet ajattelevat eri tavalla asioista ja tekevät ratkaisunsa aina eri pohjalta kuin toinen.

Vai olemmeko me naiset niin epävarmoja itsestämme? Onko meitä loukattu joskus niin, että on vaikea hyväksyä toisen välittämistä, onko maailma antanut meille niin satumaisen käsityksen suhteista, onko meille iskostettu ajatuksiimme, että kaiken pitää mennä kuin saduissa, saada onnellinen loppu, olla kaunis ja laiha.. Onko naisten itsetunto vain niin alhaalla nykypäivän naisihanteen takia? Onko meidän vaikea hyväksyä sitä mitä olemme? Vatsa vähän pömpöttää, voisi siitä vähän kiinteyttää.. Katsos, reidetkin ovat levenneet, niillekin pitäisi tehdä jotain.. Allit roikkuvat, tissit roikkuvat ja perse on levinnyt horisontaalisesti.. Mitä sitten? Mediasta johtuva naiskaunes on sokaissut meidät hyväksymään oman vartalomme sellaisena kuin se on, ja se aiheuttaa epävarmuutta kaikessa muussa meidän naisten sisällä.

Minulla on eräs ystävä, joka on löytänyt itselleen sen miehen jonka haluaa, ja joka hyväksyy hänet sellaisena. He ovat menossa naimisiin. Se on hienoa. Tämä ystävättäreni on laihdutuskuurilla, häiden takia. Minusta se on hyväksyttävää ja hienoa, että se päivä on niin tärkeä, että sen eteen haluaa tehdä töitä ja haluaa näyttää kauniilta. Mutta tässäkin tarinassa minusta on hienointa se, että tämä naishenkilö on sisäisesti kaunis. Hän hyväksyy itsensä semmoisena kuin on. Vaikka hänellä on ylipainoa, se ei haittaa häntä, hän tietää sen ja hyväksyy sen, ei stressaa siitä liikaa ja hienointa tässä on se, että hän pystyy auttamaan ystäviään henkisesti, sillä hän on vahva sisältä, koska hän on hyväksynyt minä -kuvansa nykyisestä naisihanteesta huolimatta. Se tekee hänestä kauniin ja lämpimän ihmisen. Ei kaikkien tarvitse olla langan laihoja, yhtä kauniita kuin Angelina tai Keira. Meidän pitää hyväksyä itsemme niinkuin olemme ja arvostaa omaa kauneuttamme, joka tulee sisältä. Sisäinen kauneus on tärkeintä. Arvostan tätä ystävätärtäni siitä, että hän uskaltaa olla oma itsensä ja hän uskaltaa olla erilainen ja ymmärtää sisäisen kauneuden tärkeyden. Voisin jopa kiittää häntä siitä, että hän on avartanut omaa käsitystäni naiskauneudesta ja itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on.

Jos emme hyväksy itseämme, mitä meille jää jäljelle?