Rakas

"Ihmisellä on monia mahdollisuuksia.  Elämän edetessä niitä tulee lisää, melkein päivittäin. Mahdollisuudet ja se, miten ne ottaa vastaan,  määrittelevät sen, kuka ihminen oikein on. Jollei ihminen ota niitä vastaan, toivoen, että ne kasvattavat, ei voi kasvaa ihmisenä, eikä silloin voi kokea mahdollisuuksien tuomaa onnea. Mahdollisuudet määrittelevät ihmisen autuuden ja elämän. Voimme joskus valita väärän tien, mutta aina tiellä tulee risteys vastaan. Risteyksessä oleminen on yksi mahdollisuus, mahdollisuus valita oma tiensä jota kulkea. Tässä tienhaarassa seisominen kertoo, ettei ole valmis muuttamaan sitä mitä itsellä jo on, ja tien valitsemisessa voi mennä aikaa. Se ei tarkoita, että ihminen olisi heikko, vaan siinä odotetaan ja mietitään oman elämänsä suuntaa. Se, että jatkaa matkaa pysähtymättä risteyksessä, miettimättä mihin toinen tie vie, kertoo, ettei ihminen ole valmis ottamaan elämän tuomia haasteita ja mahdollisuuksia vastaan.

Minä olin risteyksessä. Minä olin siinä kauan. Minä mietin, mitä toinen tie tuo tullessaan, ja mitä toisella toisella tiellä on minulle annettavaa. Tiedän, että molemmat tieni olisivat tuoneet minulle onnen, mutta myös surua. Olin kävellyt niin pitkän matkan silmät kiinni, valinnut aina sen tien, minkä ensimmäisenä näin. Kuljin tien reunaa ja menin sinne minne se kaartui. En pysähtynyt miettimään vaikka olisi pitänyt. En antanut itselleni mahdollisuutta valita toisin. Matka oli pitkä ja sen kulkeminen väsytti. En tiennyt, että minulla olisi  oikeutta valita toisin. Mutta minulla oli yksi, vain yksi, mikä auttoi minua jaksamaan. Olin matkallani tien reunassa nähnyt pienen kauniin karvaisen kissanpennun. Silloin minä pysähdyin.

Emme olleet risteyksessä, vaan yhdellä niistä teistä, minne en itse ollut omasta tahdostani valinnut mennä. Ja kun katsoin sitä pientä karvaista kissanpentua, tajusin, että tällä tiellä minun pitääkin olla. Otin miettimättä tuon karvaisen ystäväni mukaani, kantaen häntä hänen väsyessä, antaessani ruokaa kun hän oli nälässä, tehden kaiken hänen hyvinvoinnin takia. Hän kohtasi kanssani tielle tulleet esteet, ja kaiken sen tuskan, mikä matkallani tuntui niin suurelta, niin ylivoimaiselta. Mutta ensimmäisen kerran katsoessani tuota parasta ystävääni, hänen isoja suloisia silmiään, minä hymyilin. Minä hymyilin niin, että aurinko alkoi paistaa ja kaikki näytti kauniimmalta. Tieni ei enää ollut niin synkkä kulkea. Me kuljimme yhdessä pitkän matkan, nauraen, nauttien ja leikkien. Kuljimme vuosien päivät. Mutta sitten tulimme taas risteykseen. Risteykseen, jossa molemmat tiet näyttivät houkuttelevalta, kumpikaan ei ollut synkkä. Ystäväni matkoi jatkaa tietä myöten, mutta minä pysähdyin risteykseen. Kun tämä suurikorvainen, kaunis pehmeä turkkinen huomasi minun pysähtyneen, hänkin pysähtyi. Hän kääntyi ja jäi katsomaan minua suurilla suloisilla silmillään. Hän maukaisi ja odotti. Hän odotti minun tulevan hänen kanssaan. Mutta minä näin toisella tiellä jotain, jotain kiinnostavaa mitä kohti olisin halunnut kulkea. Kissani maukaisi vielä kerran, katsoen minua suoraan silmiin. Mutta minä en voinut jatkaa. En voinut kulkea kumpaankaan suuntaan. Niimpä minä istuin ja jäin miettimään. Me istuimme yhdessä. Tajusin, ettei kissani voi tulla sinne toiselle tielle kanssani ja että tässä istuessani, minun pitää miettiä mitä minä elämältäni haluan, mitä mahdollisuuksia minulla on edessäni ja miten haluan jatkaa matkaani. Tajusin jonkun kutsuvan minua. Joku kutsui nimeäni ja yritti vietellä minua sille tielle. Mutten silti voinut tehdä valintaani. Istuimme siinä, ystäväni ja minä, päiviä, ehkä kuukausia. En tiedä kauan, sillä näissä risteyksissä aika pysähtyy. Se pysähtyy, jotta aikaa olisi niin paljon kuin vain tarvitsisi. Siinä istuessamme, tajusin että kissani ei voi tulla mukaani, sillä jokin kutsuu myös häntä, mutta juuri sillä toisella tiellä. Ymmärsin, että meillä on molemmilla oma tie jota pitää kulkea, kohtalo vain antoi meidän teiden hetkeksi yhdistyä, sillä molemmat tarvitsivat toisen apua matkallaan. Minun piti tehdä valintani siis omasta onnestani ja myös ystäväni, karvaisen rakkauteni onnesta.

Valintani oli vaikea ja sen tuoma tuska ei varmaan milloinkaan helpota.

Yhteinen tiemme päättyi, molemmat lähtivät kulkemaan kohti omaa kohtaloaan. Molemmat itkivät, molemmat tunsivat silloin suurimman tuskan, mitä näillä teillä voi tuntea. Molemmat kävelivät hitaasti, miettien mitä olisi tapahtunut, jos olisi valinnut toisin. Tuska oli käsin kosketeltava. Hitaasti lähdimme risteyksestä omille teillemme. Katsoimme toisiamme niin pitkään kuin mitä pystyi. Molempien silmissä oli tuskan ja surun kyyneleet. Katsoimme toisiamme, pysähtyneenä oman tien eteen. Olimme siinä pitkään, vain katsellen toisiamme. Ystäväni, rakkauteni, katsoi minua silmiin, silmissä surua ja ikävää. Mutta sitten näin hänen suurissa silmissään myös helpotuksen ja ilon. Hän maukaisi ja katsoi minua syvälle silmiin ja  aivan kuin sanoen silmillään; "Älä minusta huolehdi. Tämä on minun tieni. Tämä tie minun pitää kulkea. Se on sinun tiesi ja se sinun on kuljettava. Täällä minä olen onnellinen, täällä minun kohtaloni on ja tänne minun on mentävä. Älä minusta huolehdi. Äiti."

Niimpä astuimme yhdessä, yhtä aikaa, minun jalkani ja hänen tassunsa, omalle tiellemme ja tunsimme molemmat tuskan helpottavan, vaikka se säilyykin sydämessämme. Tunsimme sydämen sulkevan toinen toisemme sen sisään. Tunsimme, ettei kumpikaan meistä  tule unohtamaan toisiamme ja matkaamme minkä yhdessä kuljimme. Askeleet rupesivat eteenpäin mennessämme olemaan kevyempiä, tuntui kuinka suru laantui ja muuttui muistoiksi. Muistoiksi, joita vaalimme aina sydämessämme. Onnellisiksi muistoiksi. Ja tiesimme olevamme onnellisia omalla tiellämme. Tunsimme myös toisen onnen. Tunsimme ja tiesimme toisen olevan onnellinen. Tämä oli meidän valintamme. Me autoimme toisiamme saamaan sen, mitä molemmat kaipasimme. Me saimme mahdollisuuden kulkea kohti omaa onneamme, mutta me saimme myös mahdollisuuden kulkea yhdessä.

Yhteinen tiemme päättyi, mutta meidän molempien tie jatkuu. Se, että tiedän sinunkin kulkevan omaa onneasi kohti, onnea jota minä en voinut sinulle antaa, auttaa pääsemään yli tuskaisesta risteyksestä ja sen tuomasta surusta. Silti välillä mietin, mitä olisi tapahtunut jos olisin valinnut toisin, jos olisin tullut kanssasi sinun tiellesi. Ja silloin itken. Silloin tulevat muistot ja minä itken. Itken meidän molempien puolesta. Rakkautemme puolesta.

Kyyneleeni ovat rakkautemme omat. Ne ovat meidän, meidän tarinamme."